Nettikasinot jatkavat kasvuaan

Nettikasinoiden kulta-aika ei ole vielä ohi, se kävi selväksi tänä vuonna. Koko maailman liiketoiminnot eri aloilla kokivat tänä vuonna kovia ja useimmat liikeyritykset joutuivat muuttamaan toimintojaan. Digitalisaatio koki ison loikan todella monessa maassa yhdellä kerralla ja samalla monessa Euroopankin maassa tuli esille osaajapula digitaalisen kaupan pystyttämisessä ja markkinoinnissa. Teknistä osaamista saattaa löytyä, mutta ei sitä kokonaisosaamista.

Siinä missä pienet paikalliset yritykset ovat joutuneet kovalle koetukselle, sellaiset, jotka olivat jo vieneet liiketoimintansa verkkoon, ovat pystyneet jopa kasvattamaan omaa liiketoimintaansa tämän vuoden aikana. Yksi tällainen ala on ollut nettikasinot, sillä siinä missä kivijalkakasinot ovat joutuneet laittamaan ovet kiinni, on pelaaminen siirtynyt netiin ja mobiiliin. Ei kaikki pelaaminen ole siirtynyt, mutta jos jossain on tapahtunut kehitystä ja kasvua, on se tullut netin palveluista. Tästä johtuen myös erilaiset alaan liittyvät oppaat ovat lisääntyneet, ja löydät nettikasinoita suomalaisille pelaajille näppärästi Nettikasino-oppaan kautta. Opas on tarkoitettu nimenomaan suomenkieliselle pelaajille, jotka asuvat Euroopassa. Opas on tarpeen, koska nettikasinoiden tarjonta suomenkielisille on lisääntynyt vuosi vuodelta ja tarjolla on jo niin paljon, että pelkästään Googlaaminen olisi liikaa aikaa vievää, joten tarvitaan väliporras, joka auttaa suomalaisia pelaajia löytämään itselleen sopivat pelit.

2020-luku tuo paljon mukanaan

Jos vuosi 2020 toi mukanaan ennätysmäärän uusia pelejä kasinoille, on se tuonut mukanaan jälleen myös uusia miljonäärejä nettikasinoiden peleistä. Vuosikymmenen ensimmäinen vuosi on siis kaikkinensa ollut menestyksekäs sekä itse kasino operaattoreille, että onnekkaille pelaajille. Samalla kuitenkin vuosi on avannut monissa maissa uusia aloituksia rahapelialan säädöksiin liittyen. Esimerkiksi mainontaan liittyvät kehitysaskeleet ovat olleet toisaalta operaattoreita rauhoittavia, että jossain maissa operaattoreita jopa liikaa rajoittavia.

Tästä mainonta-asiasta on hankkeita ja keskusteluja lähtenytkin liikkeelle ja mm. EGBA, julkaisi yleiseurooppalainen ohjeen rahapelien markkinointiin Euroopassa, sekä tavoitteen rahapelien markkinoinnin ohjeistukseen koko Euroopassa. Missä vaiheessa sitten yleiseurooppalainen rahapeliohjeistus tai jopa laki tulee voimaan, vai päästäänkö niin yhteisille sävelille jopa 2020-luvulla? Säännöt eivät kuitenkaan ole niin paljon toistensa vastakohtia, erot ovat lopulta varsin pieniä.

Pelien määrä muuttuu

Siinä missä osa perinteisistä lajeista kärsii jopa uusien harrastajien puutteesta, uudet lajit tekevät tuloaan. Varsinkin tietokoneella tapahtuma kilpapelaaminen eli e-urheilu on kasvussa maailmanlaajuisesti. Euroopassa suunnannäyttäjiä ovat Tanska, Englanti ja Saksa sekä Venäjä, mutta käytännössä kaikista maista löytyy ammattipelaajia, ja Suomeen on syntynyt jo useampia e-urheilusta miljoonia tilanneita. Lajin kasvun seuraavan vaiheen ottaminen vaatii kuitenkin lajilta suurempaa kulttuurillista muutosta. Nyt näitä tietokonepelejä pelaavat miljoonat pelaajat ovat lähtöisin mitä erilaisimmista lähtökohdista, mutta pelien yhteydessä käytävät keskustelut ja pelien aikaiset keskustelut ovat varsin kovaa tekstiä, jopa sukupuolisesti rajoittunutta. Se, että vielä 2019 ajateltiin paljon erilaisia mahdollisuuksia, miten voitaisiin yhdistää nettikasinoiden onnenpelit ja e-urheilu muutenkin kuin vain vedonlyönnin kautta, niin tällä hetkellä nuo ajatukset ovat koodaripajojen takahuoneissa. Uudet mobiiliverkot ja niiden yhä nopeutuvat mahdollisuudet tuovat kuitenkin uusia mahdollisuuksia yhdistellä erilaisia pelimuotoja isommaksi ja laajemmaksi kokonaisuudeksi, mikäli tulevien vuosien uudet pelaajat tällaista kaipaavat. Tähän mennessä nettikasinoiden suosituimmat pelit ovat kuitenkin nimenomaan nopeita, helppoja ja 100 % sattumaan pohjautuvia, eikä tämä varmastikaan tule kovin nopeasti muuttumaan.

Mutta siinä missä e-urheilu kehittyy ja kasvaa, se tuo tullessaan koko ajan uusia pelejä ja sitä kautta myös vähitellen miljoonia nuoria aikuisia nettipelaamisen kautta aikuismaailmaan, ja tämä ryhmä pelaajia kiinnostaa myös nettikasino-operaattoreita. Joten aivan varmasti 2020-luvulla tulee palveluita, jotka tavalla tai toisella yhdistävät e-urheilun sekä nettikasinoiden pelit ja palvelut.

Vastaa