Vihjeet kahteen CS:GO kamppailuun tiistaina

Tiistaina (8.9.2020) saadaan suomalaisittan jännittää kunnolla, kun tulessa on kahdessa eri turnauksessa kolme joukkuetta, joissa on suomalaista väriä. Kaksi täysin suomalaistan joukkuetta eli HAVU ja ENCE sekä suomalaisen jäsenen omaava GODSENT.

Pitkävetovihjeet voi tarkistaa myös tuolta linkin takaa, jossa tarjolla on sitten paljon muiden otteluiden ja lajien vihjeitä.

PACT – HAVU

Päivä otteluna on ensimmäisenä tarjolla LOOT.BET Season 7 kamppailu PACT vs HAVU. Puolalainen PACT on maailmanlistan 63 ja vastaavasti HAVU maailmanlistan 35. Siinä missä PACT on viime aikoina hävinnyt yleensä niukasti, on HAVU ottanut tas askeleita oikeaan suuntaan ja vyöllä ovat voitot forZe, AGO, Sprout, e6tence ja cOntact tiimeistä, eli Sami ”xseveN” Laasanen on löytänyt hyvän paikan HAVUN tiimissä ja pelit tuntuvat maistuvan. Ennen Laasasen tuloa ENCE:stä HAVUUN oli joukkueen ympärillä jo pientä epätietoisuutta, miten joukkueelle käy. Hyvin pelattu Flashpoint turnaus vei joukkueen nopeasti kansainvälisten CS:GO seuraajien tietoisuuteen, mutta tuon jälkeen pelit eivät jatkuneet yhtä positiivisesti ja syykin, tai osasyy paljastui, kun Aaro ”hoody” Peltokangas siirtyi pelaamaan Valorant peliä…. samalla huonon kuukauden jälkeen HAVU oli tipahtanut sijalta 21 sijalle 46 CS:GO rankingissä.

Nämä joukkueet ovat kohanneet tänä vuonna vain yhden kartan verran ja sekin tapahtui HAVU:n edellisen kokoonpanon kanssa, joten historian voitoilla ei tässä tilanteessa ole suurta merkitystä, kun joukkueet ovat kautta rantain muuttuneet viime aikoina.

HAVU on sekä vedonlyöntioperaattoreiden mielestä voittaja suosikki, kuten myös meidän. Tämän kohtaamisen voittaja etenee seuraavalle kierrokselle kohtaamaan GODSENT joukkueen keskiviikkona. GODSENT on kutsuttu joukue, joten se pääsee Virtus.pro, MIBR ja Northin tapaan suoraan neljännesfinaaleihin.

Valinta päiväottelusta HAVU
(kertoimet 1,4 -1,6)

ENCE – GODSENT

Jos HAVU:n ottelu oli päiväottelu, niin on tämä toinenkin. Kello 15 alkava suomalaisen ENCE:n ja eurooppalainen GODSENT tiimin kohtaamista onkin jo odotettu tovi. Tämä kohtaaminen tapahtuu siis ESP Pro liigan Euroopan osiossa ja kiitos ENCE:n viime aikojen otteiden, lähtee se selkeänä suosikkina tähän otteluun. ENCE saa 1,5-1,6 kertoimia voitolle ja vaikka se tuntuu vähältä, on ENCE melkoisessa iskussa tällä hetkellä, ja jopa tuolla kertoimella pelattavissa.

Jotenkin vain tuntuu että Aleksi ja Miikka ovat saaneet proukan pelaamaan yhteen ja Jamppi tuo suuremman pelotteen vastustajille kuin mitä xseven omalla pelaamisellaan, mutta toisaalta kyseessä on kaksi aivan erilaista pelaajaa.

GODSENT tiimin suomalainen Jesse ”zehN” Linjala on pelannut hyvin ja GODSENT on itseasiassa vielä rankinglistalla yhden sijan ENCE:n edellä.

Siinä missä ENCE otti voitot NaVi ja Heroic kohtaamisista niin GODSENT hävisi 0-2 sekä G2 etttä NaVi kohtaamiset. Varsinkin ENCE:n otteet NaVia vastaan olivat niin hienot, että tiimille on luvassa vielä kunnon nousu kohta uutta huippusijoitusta, mikäli seuraavien pelien flow on lähelläkään samaa tasoa. Heroic voitossa pienen avun toi tanskalaisten valmentajan hyllyttäminen juuri ennen ottelua. Nyt kaksi isoa päänahkaa vyöllä, niin joukkueella on hyvä draivi lähteä hakemaan seuraaavaa voittoa. ENCE jäsenet ovat kuitenkin sen verran kauan pelanneet, että kaksi voittoa ei vielä saa miehiä leijumaan liian korkealla, vaan kaikki tietävät, että GODSENT ei ole helppo vastustaja voitettavaksi.

GODSENT ei kuitenkaan ole halppo vastus ja tänä vuonna maaliskuussa GODSENT otti 1-2 voiton, mutta silloin pelattiin eri kokoonpanolla. Nyt ENCE tuntuu olevan kyllä sellaisessa iskussa, että valitettavasti GODSENT hakee tästä kolmannen peräkkäisen tappionsa ESL Prossa.

Valintamme siis Team ENCE

Pelivihje

Tässä tilanteessa tekee mieli itselläkin laittaa tällä kertaaa DUO, juuri viikonloppuna saalistimme kyllä omalle lapulle yhden DUO:n ja ENCE kaksi kertaa single-peleinä, joten uskallamme lähteä tiistaille yhdistämään samalla lapulle sekä HAVU että ENCE voittajiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *