10 Voittavaa vinkkiä
Sitähän tämä sivusto tarjoaa, pelivinkkejä ja ideoita. Aiemmin meillä oli toinen tällainen sivusto, mutta saimme hyvän tarjouksen ja myimme sen isommalle toimijalle, joten nyt toimitamme tästä eteenpäin pelivihjeitä tämän 10 Winning Tips.com sivuston kautta.
Eikä vain pelivihjeitä, mutta myös muitakin pelaamiseen liittyvää. Esimerkiksi https://www.cibdol.fi/ pääsee esille siksi, että CBD öljy auttaa osaa meistä nukattamaan paremmin, ja osalla se auttaa stressinhalllintaan, ja toisilla se auttaa johonkin muuhun kehon vaivaan- yleensä siis ainakin tutustumisen arvoinen luonnontuote, jolla on tutkitustikin erilaisia positiivisia vaikutuksia. Miksi sitten nukkuminen ja stressinhallinta ovat mukana pelisivustolla? Koska silloin kun teemme päätöksiä, on hyvä olla mahdollisimman tarkkana, ja esimerkiksi alkoholi kannattaa jättää ottamatta silloin kun pelataan rahasta.
Käytät sitten kuumia pyyhkeitä, kylmää vettä tai CBD-öljyä, tai ihan mitä vain rentoutumiseen ja hyvään oloon, pelatessa on aina hyvä miettiä ilon kautta. Voittaminenkin on kivempaa, kun itse on kunnossa.
Huolehdi itsestäsi
Itsestään huolehtimalla tekee parempia ratkaisuja. Otetaan esimerkkinä suomalainen CS:GO joukkue, jota mekin olemme seuranneet ja useasti myös vinkanneet: HAVU. HAVU joutui edellisellä pelitauolla vaikean tilanteen eteen, kun yksi joukkueen jäsenistä ilmoitti siirtyvänsä toisen pelin äärelle, ja joukkueelle tuli kiire etsiä tarpeeksi hyvä pelaaja paikkaamaan. Onneksi toinen suomalainen joukkue eli ENCE oli juuri tehnyt sopimuksen nuoren lupaavan pelaajan kanssa, jolla kuitenkin on pelikielto tietyille turnauksille, niin ENCE:llä oli rosterissa puolittain vapaana pelaaja, jonka kanssa HAVU pääsi yhteisymmärrykseen. Ja koska pelaajat tunsivat toisensa jo entuudestaan, oli mahdollisuuksien rajoissa, että uusi HAVU olisi entistä parempi, ja näinhän se näyttää olevan. Sami ”xseveN” Laasanen siirtyi ENCEstä HAVU Gamingin riveihin. 25-vuotias Laasanen korvaa HAVUn riveissä Aaro ”hoody” Peltokankaan.
Siinä missä CS:GO pelaajan pitää olla otteluissa tarkkana, ja refleksit kunnossa, vedonlyöjän tai kasinopelaajan pitää myös olla tarkkaja. Varsinkin jos pelaat pokeripöydässä tai esimerkiksi blackjack pöydässä. Taktiikat pitää olla selvillä ja oma pää kunnossa, jotta tekisi oikeita päätöksiä oikeissa kohdissa. Väsyneenä pelaamisesta ei tule mitään. Samoin jos on liikaa stressiä, ei kannata lähteä pelaamaan, vaan on parempi vaikka lähteä ulos kävelylle ja antaa aivojen nauttia ulkoilmasta. Henkinen ja fyysinen väsymys on joskus haastavaa erottaa. Sopiva treeni helpottaa henkistä stressiä, mutta vaativa harjoitus voi vain pahentaa sitä. Eli jo tavallinen kävelylenkki raittiissa ulkoilmassa voi olla ratkaseva tekijä omien ajatusten kannalta.
Tee oikeita päätöksiä
Toinen hyvä vinkki on se, että jos yksikään päivän kohteista ei oikeasti ”puhuttele”, jätä väliin. Varsinkin jos et pelaa ammattilaisena, ei kannata pelata sellaisia kohteita, jotka eivät oikeasti kiinnosta, tai joista sinulla ei ole mitään tietoa. Pelkkien kertoimien valossa ei kannata tehdä yhtäkään vetoa mihinkään sarjaan, jokainen rahallinen veto pitää pystyä hyväksyttävästi perustelemaan vähintäänkin itselleen, eikä silloin riitä, että kerroin näytti hyvältä.
Vinkki tälle päivälle
Tauon aikana HAVU tipahti maailmanrankingissä 20 sijaa, osittain huonojen peliesitysten takia, joten jotain olikin tapahduttava. xseveNin siirto ENCE:stä osui juuri oikeaan paikkaan ja nyt joukkueelle on elokuulta kuudesta ottelusta viisi voittoa: AGO 2-0, Sprout 2-1, x6tence 2-1, cOntact 2-0, ja ainoa tappioa AGO:lle 1-2. Tänään joukkue kohtaa venäläisen forZen, joka on maailmanlistan 25, ja HAVU:lla on täydet mahdollisuudet voittoon. Joukkueet kohtasivat viime vuonna useammankin kerran, mutta nyt kyseessä on HAVU:n puolelta eri joukkue.
Vedonlyöntioperaattorit antavat venäläisille noin 1,5 kertoimia ja HAVU:lle 2,3-2,5 joten valinta on selvä: HAVU
Suomen oma Veikkaus antaa HAVUlle 2,18
[…] HAVUn voitto forZesta oli joukkueen viides voitto putkeen ja voitot tulivat Nukesta ja Dust2:sta. forZe vei Miragen 16-14, vaikka siinäkin HAVU antoi hyvän vastauksen. HAVU ja xseveN ovat löytäneet toisensa. […]