Suomalaiset perjantaina tulessa – tai ainakin yksi

Perjantain iltapäivän kamppailussa Gen. G etsii voitonavaimia OG:sta Flashpointin consolidation finaalissa, eli voittaja etenee playoffs peleihin ja häviäjä pääsee ns. Last Change vaiheeseen.

OG on kaikkien vedonlyöntioperaattoreiden suosikki noin 1,4 kertoimella eli Gen. G saa jopa kolmosen kertoimen voitolleen. Tilanne on varsin erikoinen, jos huomioidaan että Gen. G voitti OG:n juuri hetki sitten suoraan kahdessa kartassa ja OG oli suoraan sanoen aivan pihalla tuossa kamppailussa. Varsinkin Suomen CS:GO tähti Aleksi Virolainen ei ollut parhaimmillaan.

OG kuitenkin palasi heti voittojen tielle selvällä 2-0 voitolla Cloud9 tiimistä ja samalla Gen.G hävisi Virtus.prolle kartoin 1-2. OG:lla on osaamista ja taitoa ottaa voitto, mutta miten käy. Ottelu alkaa puolen tunnin päästä.

Me lähdemme kannustamaan OG:ta. Vaikka kerroin ei ole hääppöinen ja alla tappio tämän iltapäivän vastustajalle, valintamme on kuitenkin 1,4 kertoiminen OG ja OG:lle jatkopaikka Flashpoint turnauksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *