Vinkkejä alkuvuoteen

On hyvä, että vuosi 2020 päättyy positiivisiin, joskin varovaisesti, tunnelmiin. Analyytikot kertovat myös positiivisia näkymiä vuosikymmenen seuraaville vuosille, mutta tosiasia on, että kaikki ovat varovaisia. Onneksi urheilua on tarjolla kaikesta huolimatta, ja sieltä löytyy suomalaisia kiinnostavia kohteita niin USA:sta, Englannista kuin online-maailmasta, joita tässä käydään lyhyesti läpi.

Uutiset ovat tänä vuonna kertoneet viikko toisensa jälkeen urheiluvedonlyönnin kasvusta netissä USA:ssa osavaltioiden avatessa rajojaan ja muuttaessa lakejaan. Euroopassa muutos on ollut rajua, sillä siinä missä ”maanpäälliset” toimistot ovat olleet kiinni ja tuottaneet tappiota, pelaaminen on vähitellen siirtynyt nettiin ja esimerkiksi Italiassa on lyöty ennätyksiä viimeiset vuoden 2020 kuukaudet. Mutta nyt niihin mielenkiintoisiin vinkkeihin. Siinä missä NetBet nettikasino tarjoilee helpot ja nopeat automaattipelit, on sielläkin tarjolla myös urheiluvedonlyöntiä, joita nämä vihjeet koskevat – mutta eihän sitä koskaan ole pakko rahalla pelata, voi vaikka lyödä vetoa kaverin kanssa ja hävinnyt joutuu tarjoamaan illallisen 🙂

E-urheilu kasvaa

Tämä on melkoisen selvää. Turnausten järjestäjät ovat organisoituneet ja yhdistyneet entistä isommiksi ja monissa peleissä on vuonna 2021 tarjolla miljoonapotteja. Se tarkoittaa hyviä pelikohteita ei vain CS:GO, mutta myös PUBG, LoL ja Dota 2 peleissä ja varmasti vähitellen myös Valorant, Call of Duty ja Rocket League pelien äärellä.

Vinkkinä tähän: katso löydätkö vuoden alkupuolella CS:GO ottelulistalta suomalaiset ENCE tai HAVU tiimit. Näistä ENCE on joutunut rakentamaan koko tiiminsä uudelleen, eikä näin ollen todennäköisesti ole kovin kilpailukykyinen, vaikka ESL Pro liigaan päässeekin pelaaman, onhan se yksi partneri. HAVU sen sijaan on haalinut itselleen Suomen parhaimmat saatavilla olevat pelaajat, ja varmasti pystyy haastamaan TOP 20-100 joukkueet koska tahansa. Katselisin siis ENCE:n vastaan pelattavia kohteita sekä HAVU:n puolesta pelattavaa. Emme kuitenkaan suosittele e-urheilun parissa alle 1,50 kertoimella pelaamista koskaan.

Englannin mestaruussarja

Hypätään Valioliiga ohi, vaikka sielläkin on paljon pelattavaa ja mennään useampaa suomalaiste kiinnostavan Norwichin luo. Vaikka Suomessa sekä nostetaan Teemu Pukki jalustalle, ammutaan hänet sieltä nopeasti alas. Tosiasia on että Teemu on tehnyt vähintään maalin joka toisessa pelaamassaan Norwich ottelussa koko uransa ajan, ja on siksi ihme miksi häntä ei jo yleisesti hyväksytä kovaksi maalintekijäksi. Viime kaudella joukkue ei vain ollut keskikentältä tarpeeksi kova haastamaan valioliigan joukkueet, mutta sarjaporrasta alempana Norwich tekee kovaa tulosta ja on nousemassa takaisin liigaan. Suosittelemme Norwichin pelaamista kotiotteluissa, vaikkei ilman katsojia pelatessa voidakaan enää puhua niin suuresta kotikenttäedusta.

Pikkuvinkkinä välissä: Euroopan naisjalkapallo on muutosvaiheessa. Isot ja rahakkaat seurat ovat lähteneet isolla rahalla mukaan ja tehneet pesäeron ennen kovatasoisiin joukkueisiin. Tästä seurauksena viime kauden Ruotsin mestari Göteborg FC lopettaa naisjalkapallotoiminnan rahoittaja Kopparbergin vetäytyessä pois. Seura kertoo, että olisi halunnut jatkaa huipulla, mutta muiden isojen eurooppalaisten mahtiseurojen kanssa kilpaileminen ei vain ole mahdollista, ja Ruotsista on voitettu kaikki mitä on ollut tarjolla.

USA ja NBA

NBA:ssa alkoi kausi ja ensimmäiset kolme kierrosta on pelattu tätä kirjoiteltaessa. Tämän kauden ehkä isoin paukku tähän mennessä ei ole Dallas Mavericksin murskavoitto LA Clipperistä 124-73 ( puolivälissä ottelua tilanne oli jo historiallinen 77-27!!!) vaan se, että Lauri Markkanen ei tehnyt jatkosopimusta Chicago Bullsin kanssa vaan laittoi kaikki yhden kortin varaan ja pelaa tällä kaudella uransa tärkeimmän kauden. Nimittäin jos Markkanen onnistuu, odottaa häntä monien miljoonien huippusoppari, mutta jos hän epäonnistuu tai edes pelaa ok, on tulevaisuus vaikea NBA:ssa.

Alkukausi on näyttänyt, että vaikka Markkanen pelaa ihan ok, muu joukkue ei ole pystynyt ottamaan itseään niskasta kiinni ja tuloksena on ollut alkuun kolme tappiota. Puolustus pitää saada kuntoon, jotta Markkanen ja joukkueen paras pistemies Zach Lavine pääsevät nauttimaan myös voitoista. Ottaisin Bullsin kotiottelut loppukaudeksi kuitenkin voittosarakkeeseen ja vieraissa odottelisin vielä muutaman pelikierrokset, jotta nähdään onko uudesta valmentajasta saamaan Bullsin puolustus toimimaan. Markkanen on kolmessa pelissä tehnyt 60 pistettä ja Lavine 72 ja he ovat joukkueensa kannattavat voimat, mutta koripallo jos mikä on nimenomaan joukkuepeli ja koko kentällä olevan viisikon on tehtävä osuutensa sekä hyökkäyksessä että puolustettaessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *